Ulkona oli niin harmaata, huoneeni ikkunat täyttyivät sadepisaroista, niistä ei nähnyt enään selvästi ulos. Oloni oli samanlainen, tai no tarkoitan, tyhjä, turha, surullinen, harmaa, se on hmmh.. miten osaisin kuvailla sen niin kuin se oikeastaan nyt tuntuu.. Vaihdoin kappaletta ipodistani ja istuin sängylläni kuulokkeet korvissa. 7 viikkoa on kulunut siitä kun tapasin pojat, kun jätin hyvästit Louisille. En ole juurikaan poistunut huoneestani, muuta kuin kouluun, syömään ja no suihkuun ja vessaan. Mutta, en ole nähnyt ystäviäni sitten .. hmmh pitkäääään aikaan. Tuntuu, että sää ja musiikki on ainoat ketkä oikeasti ymmärtää, koin jotain mistä ei hetkessä pääse yli. Vanhat tunteet nousi pintaan, kaipaan ja muistelen ihmisiä, ketkä ei ole hetkeen kuulunut edes elämääni enään. Tekisi mieli vain itkeä, lukittautua jonnekkin mistä kukaan ei löytäisi, minne ei edes ajatukseni pääse. Mutta no, eihän sellaista paikkaa ole minne ajatukset eivät edes pääsisi. Olen oikeastaan hämmentynyt, miksi näin käy. Mikä tässäkin on niin erikoista...
*week later*
Kävelin kouluun, kuuntelin tämän hetken lempi soittolistaani, se sisälsi surullisia ja vähän pimeitä biisejä. Se tunne vain on sisälläni. Pysähdyin koulun eteen, sen edusta oli täynnä nuoria, tupakka suussa tai istuivat mopojensa päällä ja juttelivat frendeilleen. Tupakan savu leijui ilmassa. Huokaisin syvään ja jatkoin matkaa sisälle. Muutamat moikkasivat ja moikkasin takaisin, vaikken oikeastaan tunne heitä, mutta no.. Kävelin kolmanteen kerrokseen ja menin kaapilleni. Tästä tää lähtee, yritä nyt edes hymyillä, ajattelin itsekseni. Tess, kyllä sä selviät. Toistin mielessäni. "Tess, mites menee?" Jim, futis kapteeni käveli kaappini viereen. "Jim älä jaksa, en edelleenkään suostu" "Tess hei relax" Jim virnisti. Vihaan sitä jätkää. Mites sen nyt nätisti voisi sanoa.. Jim, Jim on kusipää. Polttaa pilveä, koulussa, treeneissä, kotona, kaikkialla. Hän luulee olevansa koulun kuningas ja kaikkien pitäisi totella häntä. Oikeastaan, Jim on myös ex-poikaystäväni. Jätin hänet, no ei sillä väliä. Se että hän on kusipää kertoo jo paljon ajatuksistani hänestä. Suljin kaapin ja kävelin kohti kolmosen aulaa. Sovin Emilyn ja Susanin kanssa että näkisimme tässä ennen tunnin alkua.
*end of school day*
Kävelin kotiin viereisen rannan kautta. Istahdin pienelle kalliolle ja katselin merelle. Joskus toivoisin, että pääsisin pois. Pois täältä. En tiedä, kaipaan isääni, kaipaan vanhaa elämääni, kun kaikki oikeasti oli hyvin. Kun olin pieni ja viaton ja en tiennyt maailman menosta mitään. Otin puhelimeni esille ja selasin twitteriä. Siellä oli paljon juttua pojista. Että Louis ei ole omaitsensä, kuin jotain hänestä puuttuisi. Kaikki kovasti utelivat mitä varastossa tapahtui ja totta kai pojat olivat keikalla maininneet nimeni joten monet niistä kyselivät minustakin. Ehkä vain pitäisi unohtaa heidät ja yrittää selviytyä koulusta jotenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti